Totuus "vanhoista" puolueista

Suomen Eduskunnassa on kahdenlaisia puolueita. Vanhoja ja vielä vanhempia, 100 ja 50 vuotiaita. Kaikilla niillä on ollut mahdollisuutensa aina hallitusvastuuta myöden. Mikään ei menossa ole muuttunut paremmaksi siitä lähtien kun puolueet saivat ajettua läpi lain puoluetuesta muistaakseni vuonna 1968. Se irrotti kansalaiset kansanedustajista ja puolueista.

Siitä lähtien on puolue-eliitin ote poliittisesta päätösvallasta jatkuvasti kasvanut. Viimeksi sitä taas sementoitiin lisää juuri voimaan tulevalla vaalirahoituslailla, joka pitkän päälle johtaa siihen, että maassa ei enää tule valittua edustajaksi ketään ilman puolue-eliitin siunausta. Rahat kun loppuvat muilta.

Alhaiset äänestysprosentit pelaavat suoraan establishmentin, eli nykyisten puolueitten pussiin. Pitkällä aikavälillä ne synnyttävät paineen, joka jossain vaiheessa räjähtää.

"You can fool all of the people some of the time and some of the people all of the time. But you cannot fool all of the people all of the time."

Protesteja on yritetty vuosien mittaan monilla tavoin. V. Vennamo ja E. Poutiainen nostivat SMPn hetkeksi parrasvaloihin uskomattomalla vaalimenestyksellä. ”Protestiääniä” tuli oikealta ja vasemmalta. Sekin mahdollisuus tuhraantui keskinäiseen kinasteluun ja myöhempään hallitusvastuuseen. Jo yksin tämä esimerkki osoittaa, että protestiäänet jollekin äänestäjän mielestä pili-pali-puolueen huu-haa-henkilölle ei ole protesti ollenkaan. Se on valtakirja. Ja ne on tyritty monia, monia kertoja.

"In a time of universal deceit - telling the truth is a revolutionary act." - George Orwell

Kirkkoveneilyä ei Suomen poliittisessa historiassa käsitykseni mukaan ole koskaan harrastettu vaaliaseena. Aivan ymmärrettävistä syistä. Niin kauan kuin ihmisillä on edes jonkinlainen usko demokraattiselta näyttävän päätöksenteon kansanvaltaisuudesta, ajatus mitätöitävän äänestyslipun voimasta tuntuu naivilta, jopa epäjohdonmukaiselta. Se onkin käsitettävä viimeiseksi mahdollisuudeksi palauttaa kansanvalta kansalle.

"Those who make peaceful revolution impossible will make violent revolution inevitable." - John F. Kennedy

Internet on ihana. Se ei unohda, se muistaa ja avaa uskomattomia vaikuttamisen mahdollisuuksia, joita aiemmilla sukupolvilla ei ole ollut. Mutta ne mahdollisuudet eivät tule hyväksi käytettyä netissä, vain lukemalla. Jotain tarttis tehdä. Ja se edellyttää aktiivisten, vastuullisten äänestäjien äänestämistä. Kirkkoveneen äänestämistä.

Ne ovat vähän kuin airot siinä Kirkkoveneessä. ”Kyllä Herra airot antaa, itse täytyy soutaa.” Pohjalainen sananlasku

Yhteiskunnan on pakko asettaa markkinataloudelle pelisäännöt

“Nyt on yhteiskunnan aika ryhdistäytyä. Ilman toimivaa yhteiskuntaa ei ole markkinataloutta. Siksi yhteiskunnalla on oikeus asettaa markkinataloudelle haluamansa pelisäännöt.

Kovin rakentavaa ei ole keskustella siitä, mikä puolue on syyllinen.

Viimeisen viidentoista vuoden aikana demarit, kokoomus, keskusta, RKP ja vihreät ovat kaikki istuneet hallituksissa. Tästä on mentävä eteenpäin niin, että poliittisilla päätöksillä asetetaan järkevät rajat markkinatalouden toiminnalle. Jos eduskunta ei siihen pysty, se vahingoittaa markkinataloutta, vaikka markkinatalouden tulisimmat kannattajat eivät sitä tunnu uskovan.”

Näin kirjoitti Kalle Isokallio Iltalehden kolumnissaan toissa päivänä. Kirjoitti hän paljon muutakin aiheeseen liittyvää, mutta ne voi lukea ao. mediasta. Mutta jatkaisin tästä.

Jos hän olisi mennyt muutaman vuoden vielä taaksepäin Isokallio olisi havainnut, että kaikki eduskunnassa istuvat puolueet ovat istuneet hallituksessa ja saaneet osallistua demokratiamme sotkemiseen. Myös ne kaksi listasta puuttuvaa vanhaa puoluetta persut ja kristilliset. Joten täysin siitä riippumatta kuinka rakentavaa syyllisten löytäminen on, he ovat sitä kaikki tai eivät ketkään.

Toinen mielenkiintoinen lähtökohta on, että hän ottaa lähtökohdaksi puolueet. Ei yksittäisiä kansanedustajia tai ministereitä. Meillä ei kuitenkaan, onneksi, äänestetä puoluetta vaan henkilöä. Henkilöt, jotka tulevat valituksi useimmiten kuuluvat johonkin puolueeseen, josta saattavat kyllä lähteäkin. Puolueisiin sitoutumattomia kansanedustajia ei meillä nyt taida olla ensimmäistäkään. Siis Ahvenanmaan edustajan lisäksi. Se estyy käytännössä puoluetuen määräyksellä, että sitä jaetaan vain puolueille.

Kolmas on tuo viimeinen siteeraamani lause. Meillä eduskunnassa syntyy nopeasti päätöksiä vain silloin, kun puolueitten tai niitä edustavien kansanedustajien edut vaarantuvat. Muulla ei enää pitkään aikaan ole ollut väliä. Markkinataloudelle järkevien rajojen asettaminen ei kuulu niihin. Saattaa itse asiassa olla jopa etujen vastaista. Joten eipä kiirettä ollenkaan.

Alter egoni Kirkkovene julkaisi hetki sitten avoimen kirjeen Lontoossa, Britanniassa asuvalle Erkki Toivaselle. Sen saman voisi aivan hyvin osoittaa myös Kalle Isokalliolle. Olen hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä sitä, että ryhtiliikettä yhteiskuntaan tarvitaan. Mutta nykyinen puoluepoliittinen rakenne on tehnyt muutokset yhteiskuntaan mahdottomiksi. Mikään ei muutu, äänestipä valitsija ihan miten tahansa. Eli eduskunta ei pysty.

Mitä sitten tehtäis?

Siksi minä äänestän Kirkkovenettä EU parlamenttiin.

PS.

“Those who make peaceful revolution impossible will make violent revolution inevitable.”

- John F. Kennedy

Maistelen mediamaksua

Riita ja huutohan siitä vielä tulee. Liian monella on liian paljon menetettävää. Ja vaikka puolueita ei juurikaan erota toisistaan, tämän asian tulkitaan varmasti olevan riittävän äänestäjäkohtainen ja tunteita herättävä, että ideologiat pääsevät hetkeksi näytille. Sotkemaan keskustelua.

Peruskysymyksiä on oikeastaan vain yksi: Tarvitsemmeko yhteiskunnan ylläpitämän median?

Olemme hyvin pieni kielialue. Uhanalainen oikeastaan. Sisäsiittoinen, pieni yhteiskunta. Kuitenkin meille on kehittynyt kulttuuri – ei, ei maan tapa - , joka on säilyttämisen ja kehittämisen arvoinen. Selviytymisemme jatkossakin riippuu osaamisesta ja joustavuudesta. Eikä ripaus sivistystäkään olisi välttämättä pahaksi.

Olemme nähneet miten markkinat pitävät huolen mediatarjonnasta näin pienillä markkinoilla. Musaa ja muzakia tulee kaikilta radiokanavilta. Kun sieltä puhetta pukkaa, yhdentekeväksi örveltämiseksi menee. Näköradion puolella nyt vallassa ovat sarjafilmit joista valitettavan suuri osa jenkkilästä, tosi-tvt ja erilaiset ”kilpailut”. Eihän niitä, ainakaan aikuinen ihminen jaksa edes katsoa. Lapset kyllä osaavat ulkoa mainoksetkin.

Hyväksyttävä se vaan on, meidän markkinamme ei tällä saralla takaa monipuolisuutta ja laatua. Se on yksinkertaisesti liian pieni. Vastaus itse esittämääni kysymykseen on kyllä. Tarvitsemme yhteiskunnan ylläpitämän median.

Lintilän komitea puuttui ilmeisesti lähinnä kysymykseen miten tuo media sitten rahoitetaan? Yhteiskunnalliset toiminnat meillä on pruukattu maksaa joko veroina tai maksuina. Mielestäni esitetty malli on nykyistä, maksuperusteista järkevämpi.

Mediamaksu? Maistuu ihan hyvältä. Varsinkin jos - anteeksi kun - se kattaa varmasti oikeuden käyttää läppäriä ja nettiä? Myös jatkossa. Ja pitäisi sen samalla myös taata nopeat nettiyhteydet kaikista talouksista.

Sen ainoa merkittävä haittavaikutus lienee se, että se saattaa luoda Yleisradion johdolle illuusion ”lopullisen” turvatusta valtion pohjattomasta rahalaarista ja johtaa mukavuudenhalun kasvuun. Eli erikseen tulisi vielä miettiä, mitkä ovat ne tavat, joilla YLEn laatu vähintäänkin pysyy nykyisellä tasolla ja miten laadun jatkuva kehittyminen turvataan? Mutta siihen on välineet kyllä löydettävissä.

Olemme itse asiassa uuden ajan kynnyksellä, tässäkin asiassa. Kauan sitten poistui radio-lupa. Nyt poistuu tv-lupa. Olemme irrottaneet luvan laitteista ja maksamme tämän jälkeen palvelusta ja mahdollisuuksista. Kyseessä ei siis saa olla YLE-maksu. Siis Mediamaksu? Miksi se olisi maksu ollenkaan? Voisihan se samalla olla Mediavero?

Mediavero maistuisi mediamaksua paremmalta, vaikka en verojen lisäämisen kannattaja olekaan. Päin vastoin.

PS.

Onhan siinä toki toinenkin iso haittavaikutus. Mutta se ei liene autettavissa? Eikä se vaihtele sen mukaan onko kyseessä maksu vai vero.

Santeri Heiskasen reisiluu

Bluesin Santeri Heiskasen reisiluu meni poikki. Näin kertoi Hesari, Suomen ainoa valtakunnallinen.

En tiedä kuka hän on. Tärkeä varmaan? Mutta kun siinä on tuo "Blues" niin oletan hänen kuuluvan nykypäivän gladiaattoreihin. Mustan kumikiekon lätkijöihin.

Myönnän, että hyvin monen mielestä olen varmaan ilonpilaaja vailla vertaa, mutta mitä ihmeen väliä on sillä, jos "Bluesin Santeri Heiskasen reisiluu meni poikki"? Perheeni hyvinvointi ei siitä käsitykseni mukaan kärsi. Tuskin omanikaan.

Olisiko aika miettiä uudeksi, mikä yhteiskunnassamme on tärkeää? Meidän kaikkien elinehtojen toteutumiseen tai niitä vaarantaviin tapahtumiin vaikuttava uutisointi? Santerin reisluu tuskin on edes uutisen arvoinen.

George W Bushin perintö

George W Bush arvioi puheessaan tänään, että liian löysä raha ja velkaantuminen ovat finanssikriisin perussyyt. Esimerkiksi asuntolainaa annettiin ihmisille, joilla ei ollut niihin varaa. Sen jälkeen riskilainat paketoitiin instrumenteiksi, joiden arvoa sijoittajat eivät ymmärtäneet.

En suoraan sanoen halua jättää tätä vallitsevaksi totuudeksi. Ja sellaiseksihan se muodostuu, ellei joku sano, että keisarilla ei ole vaatteita.

Jenkkien sub-prime luototus pohjautuu demokraattien edelliseen presidenttiin Bill Clintoniin ja hänen visioihinsa. Tavoitteena oli tarjota mahdollisuus asuntoihin myös niille, joilla sitä ei sikäläisen katsannon mielestä ole. Ylivelkaantuneisiin, alityöllistettyihin, köyhiin ja kipeisiin sekä kaikkiin muihin eläinryhmiin joita sieltä vielä löytyykään.

Paine joko Funny Macciä tai Mae Westiä tai sen kavereita kohtaan kävi ylivoimaiseksi. Ja visio toteutettiin kokonaisuudessaan George W.:n kaudella.

Vain yksi puuttui. Seuranta ja valvonta. Sitä ei ilmeisesti George W.:n hallinto älynnyt panna ajan tasalle. Ja siksi kävi niinkuin on nyt käynyt.

Seuranta prakasi siinä vaiheessa, kun reittaajat eivät enää osaneet sanoa mitä missäkin paketissa on ja valvonta sen vuoksi, että reittaajat eivät enää osaneet sanoa mitä missäkin paketissa on. Tästä ideologisesta fiksaatiosta meidän seuraavan parin-kolmen vuoden tapahtumat johtuvat.

Taas saatiin mitalli

Suomi on ykkönen tuloerojen kasvuvauhdissa. Sitä kannattaa varmaan jollain juhlistaa? Siis siitä huolimatta, että emme vielä johda suurimpien tuloerojen tilastoa. Tosin OECDn pääsihteerin mukaan "Kasvavien tuloerojen jättäminen huomiotta ei ole vaihtoehto vaan erittäin vaarallinen tie, jolla on väistämättömiä sosiaalisia ja poliittisia seurauksia".

Monien mielestä tuloerojen kasvaminen ei ole lainkaan huono asia. Ja varmasti löytyy niitäkin, jotka toivovat kehityksen Suomessa jatkuvan kiihtyvästi nykyiseen suuntaan. Tulee mieleen muutamakin.

Perusteena useimmiten kaksi keskeistä näkökulmaa. Toinen on kapitalismin ja rajattoman mahdollisuuden ylistys. Suomalainen versio jenkkien Amerikan unelmasta. Toinen ajatus siitä, että ilman tätä mahdollisuutta kyvykkäimmät ja erityisesti heidän varallisuutensa jättävät maamme.

Ja hyväksyttäviä näkökulmia kumpikin. Mutta on myös muistettava, että maailma ei ole musta-valkea. Se ei ole kapitalismi - kommunismi dikotomian joko - tai eikä minimi - maximi. Meidän on aina ollut valittava optimi. Ja tunnetusti se ei ole helppo tehtävä. Ei varsinkaan kun ne, joiden tehtävä johtajuus asiassa pitkälti on, ja jotka lait joka tapauksessa säätävät, ovat jo pitkään osoittaneet täydellisen kyvyttömyytensä kumpaankin.

Suomen kaltaisen pienen kansan olemassaolo ja kansakunnan itsenäisyys pohjautuu tahtoon säilyä itsenäisenä. Yhteiskunnan jäsenten taloudellinen eriarvoisuus ei tuota tahtoa lisää. Ennemminkin vähentää. Ja siihen meillä ei yksinkertaisesti ole kansana eikä valtiona varaa.

Tuloerojen kasvu on saatava pysähtymään. Tuloeroja on alettava kaventamaan.

Pojat puheissa, puutullin aikataulu rekkaparkkiin, hetkeksi

Venäjän ja Suomen pääministerit tapasivat toisensa. Varmaan ihan hyvä, että Suuri Naapuri tapaa pienempänsäkin aika ajoin. Ja kumpikin sai taas sulan hattuunsa.

Matti "Mainio" Vanhanen siitä, että hänen toimestaan Venäjä jäädyttää uhkaamansa puutullitariffit nykytasolle 9 - 12 kuukaudeksi. Eli ne eivät vielä vuodenvaihteessa nouse. Vasta ensi syksynä tai seuraavassa vuodenvaihteessa. Hyvä Matti. Tap, tap.

Vladimir Putin siitä, että hän ymmärsi Suomen metsäteollisuuden vaikeuksia ja kasvatti siksi Venäjän tärkeimmän kauppakumppanin stategisen teollisuuden ylimenokautta. Samalla hänellä oli luonnollisesti edelleen ilo toivottaa suomalaiset metsäteollisuusyritykset investoimaan Venäjälle. Rahoituksen osalta kaiken maailman tuet ovat kuulemma käytettävissä. Sen lisäksi kävi ilmi, että koeluontoisesti suomalaiset rekat saavat taas hetken ylittää rajan Vaalimaalla. Hän myös lupasi käydä itse tutustumassa tilanteeseen rajalla lähiaikoina. Kitos sinulle rakas Vladimir. Tap, tap.

Vähän tietysti särähti, että Venäjä on Suomen tärkein kauppakumppani. Mutta ei toisin päin. Vladimir ymmärtää miten autojen transitokauppa tilastoja värittää. Vaan ymmärsivätkö Matti ja Paavo?

Mistä ihmeen syystä itselleni syntyy ajatus, että juuri kirjoitin pelkkää paskaa? Eihän ole mahdollista, että maailman rahoitusjärjestelmän nykykriisi opettaisi; pakottaisi johtajat uudelleenarviointeihin? Ei varmaan.

Kyllä kyse varmaan on johtajien avarakatseisuudesta, neuvottelutaidosta, humanismista, ja jne. ja jne.

Toivottavasti Matti muistaa vielä kertoa Anulle, ettei sitä rekkaparkkiakaan enää kannata rakentaa? Ja, että asiaan palataan tarvittaessa, seuraavan nousukauden kokemusten perusteella.