Sananvapaudesta

On mielenkiintoista havaita, mikä meidän suomalaisten käsitys sananvapaudesta ja sen merkityksestä on. Täällä sitä nyt nimittäin ollaan takaisin bloggerissa.

Siihen en ota kantaa, etteikö julkaisu saisi oman toimituspolitiikkansa mukaisesti määritellä ehdot, joita se sivuilla käytetään. Tottakai se saa ja sen pitääkin saada. Enkä siihenkään ota kantaa, että se ensin explisiittisesti sallii ja vasta vajaan kahden viikon kuluttua kieltää nimimerkin käyttämisen. Toisilta linjavedot kestävät kestävät kauemmin kuin toisilta.

Mutta sitä ihmettelen, että maassamme mielipiteitä saisi esittää vain omalla nimellä ja ehkä vielä kuvallakin varmennettuna. Ei ihme, että meillä ei mistään asiasta asiallista, kehittävää ja rakentavaa keskustelua synny.

On monia tapoja tappaa keskustelu ja ihmisten keskinäiseen kanssakäymiseen perustuva luovuus. Yksi keskeinen liittyy nimimerkin käyttämisen oikeutukseen. Varsinkin näin pienessä maassa.

Meillähän erinomaisen helposti tärkeää ei ole mitä sanotaan vaan kuka sanoo. Esimerkiksi jos Raimo Sailas sanoo, että innovaatioyliopisto perustetaan hallinnollisin laatikkoleikein ja valtion sadoilla miljooneilla, joka ei ole mistään pois, kaikki nykyään tietävät, että se perustetaan. Täysin siitä riippumatta mitä kuka tahansa asiassa sen jälkeen esittää. Ja kukaan, jonka leipä tai edistyminen on Sailaksesta tai sen kavereista kiinni ei uskalla omalla nimellään asiasta, eriävää mielipidettä esittää.

Tämä typeryys alkoi joskus 1970-luvulla, kun UKK tai hänen perässähiihtäjänsä eivät sietäneet, että Kekkosta ja hänen kavereitaan arvosteltaisi nimimerkin suojista. Toisaalta jos arvostelit julkisesti, nimelläsi UKK ja kaverit kyllä panivat mahdollisuuksillesi topin. Kaikille. Näin luodaan valtaa ja voimaa ja henkilökulttia, suomettumista ja rajoittunut ajattelua.

Ja se vaikuttaa edelleen.